Kylä.
Aivan tavallinen kylä mustassa laaksossa.
Siellä pilvien alla.
Piippuja joista nousee savua taivaalle.
Savua, jonka tuhka laskeutuu kylän liepeille lannoittamaan metsää.
Savua, joka kertoo kaukaiselle vaeltajalle ihmisasutuksen olevan lähellä.
Savua, joka merkkaa ihmisten reviiriä.

Tumma metsä kylän ympärillä on antanut lämmön kylän väen antimiksi. Miehet ovat hakanneet suuria puita rakennustarpeiksi ja pienempiä puita polttopuuksi. Kylä elää täysin metsän ja luonnon armoilla.

Kylä ei ole suuri. Kymmenen taloa ja postin ja tavernan yhdistelmä keskellä kaikkea; laidalla temppeli nousevien kallioiden siimeksessä ja varjossa; hiljainen tie, jota pitkin postivaunut kulkevat pari kertaa viikossa tuoden matkalaisia ja paketteja muualta maailmasta; Hornou-lakat siinä tavernan lähellä. Noin. Kaikki merkittävä kylästä on kuvattu.

Tavernan lakkkojen lähettieläinten, Hournottien, melu oli aamuisin päivän alkamisen merkki. Nyt oli kevät ja talven lumet olivat jo kadonneet maasta. Kaksoisaurinko nousi aikaisemmin ja valaisi oranssilla valolla kylää lämpimästi, kun suuri Kuu säkenöi taivaalla. Eläimet julistivat päivää ja kaipasivat ravintoa. Ne olivat elämän merkki.

Kohta oli taivaanilmiöiden aika. Niin oli aina ennen kesää. Kovan talven taaksejättämisen juhlan aika. Juhla, missä väki kaivoi esiin viimeisiä talvivarastojaan ja valmistautui uuden sadon kylvööseen. Mutta vielä kylä ei ollut tuon juhlan koristama.
Vielä kylä oli hiljainen laulu ja unelias hetki, ennen kuin karjankasvattajat aloittivat aamutyöt, koululaiset vaelsivat temppelille oppiin ja monet muut suunnistivat omiin tehtäviinsä.

Kevät usva lainehti savuavien piippujen taitse ja maalasi kylää kaksoisaurigon paisteessa. Puutalojen ja kivistenkin rakennusten muodot pehmenivät kuin öljymaalauksessa. Maalari oli vedellyt kauniita vetoja, joissa valo välkkyi ruskean sävyissä.
Kaunein oli kylän ensimmäinen rakennus;
se rakennus, jonka pihalla oli iso navetta ja paljon kanoja päivisin;
puinen kartano, jonka länsiseinällä oli korkeuksiin kasvava torni.
Torni, jonka huipulta saattoi tarkkailla paksua metsää kylän ympärillä.
Torni, josta saattoi tarkastella kylää ympäröivää puista aitaa ja tämän edessä vellovaa vallihautaa.
Torni, joka tervehti metsässä kulkevaa olemuksellaan ensimmäisenä.
Torni, jonka huipulla liehui punainen viiri; viirissä iso pallo ja karhun kasvot.

Ensimmäisen rakennuksen takana talot olivat lähellä toisiaan, joten kylä oli pieni ja tiivis paikka. Vain tavernan ympärillä oli tilaa. Siihen oli hyvä jättää ratsut lepämään suurien juotto ja syöttökaukaloiden ääreen. Tietenkin temppelikin oli erillään taloista. Se oli jopa erillään aidasta ja vallihaudasta ja vetäytyi kallioiden suojaamaksi. Sillä oli oma vallihautansa ja kivestä tehty muuri ja jopa muutama torni muurissa. Temppeli muistutti pientä linnoitusta. Se oli tarkoitettu kylän suojasatamaksi, jos epätodennäköinen uhka jonain päivänä heittäisi kosketuksensa kylän ylle.
Myrskyjä ja luonnonilmiöitä lukuunottamatta mitään ulkoista uhkaa ei ollut kylää vastaan tullut moneen miesmuistiin. Uhkia oli ollut kylän sisällä, mutta muuten olot olivat olleet hyvät.

Velmetin kylä oli hyvä paikka elää ja asua. Sivussa suurista keskuksista ja sivussa maailman poliittisista jännitteistä. Pieni koto turvassa. Hyvä paikka kasvattaa lapsia ja elää.