Hournotien laulu vaikeni huilumiehen soittaessa. Niiden suuret silmät tarkkailivat huilua, joka puhalsi ilmoille säkeitä. Huilu kiehtoi näitä siivekkäitä eläimiä.
Näitä pieniä siivekkäitä eläimiä.
Näitä rotan kokoisia karvaturreja, joilla oli ruskea turkki; valkeita raitoja selässä ja päässä; pitkät suipot korvat, jotka saattoi taittaa lentäessä selkää vastaan; lempeä ilme naamataulussaan; ja hyvin pitkäkarvainen litteä häntä, joka oli lennon ohjaamisessa näppärä laite.

Hournotit rakastivat musiikkia. Tai musiikki oli rakennettu niiden sisään. Eläinten omakin laulu muistutti huilumiehen säkeitä, mutta oli paljon soinikkaampaa ja monimutkaisempaa kuin huilusta koskaan saattoi puhaltaa ulos.
Tästä seikasta huilumies oli kade Hournoteille.

Häkkimies tuli taloltaan tavernan viereltä. Myös postimieheksi tituleerattu hahmo, jonka vastuulla nämä viestejä kuljettavat tärkeät eläimet olivat. Pian saattaisi lauma eläimiä tuoda lähetyksiä muualta laaksosta ja häkin oli oltava valmiina. Oli oltava valmiina hoitamaan päivän velvollisuudet.

Häkkimies pysähtyi tavernan eteen kuuntelemaan huilun soittoa. Miehen nimi oli R'Kaada Mas, mutta useimmat tutut kutsuivat häntä vain nimellä Da.

Da oli toimelias heppu, joka Hournottien hoitamisen lisäksi ehti valvoa kylän yhteisiä viljelmiä ja tehdä verstassaan pieni hyödyllisiä tarvekaluja kylän väelle. Metalliprässi, Hiomakoneet, erillaiset työskentelypenkit ja ahje olivat vain osa Dan verstaan varustusta.

" Soitat hienosti," Da sanoi huilumiehelle pienen tovin seisottuaan tämän edessä.

Huilumies katsoi tätä eteensä ilmestynyttä miestä.
Kalju.
Turkispaita.
Kangashousut.
Pieni kokoinen.
Näytti hieman kääpiöltä, sillä pituutta oli vain 163 senttiä.
Todella pieni mies, mutta ei kuitenkaan kääpiön mittainen, huilumies huomautti itselleen.

Huilumies vapautti otteensa huilusta.
Hän lepuutti kasvojen lihaksia.
" Kiitos," mies vastasi.
" Oletko soittanut kauan. Olet melkein yhtä taitava kuin lemmikini ovat," Da lausui.
Huilu röhähti.
" Ei kannata liioitella. Eläintesi ääniä on vaikeaa tällaisella huilulla matkia. Mutta johonkin tälläkin kieltämättä pystyy. Joten kiitos kiitoksesta," huilumies vastasi.
" Soitat sinä todella hyvin." Da kumosi huilumiehen yrityksen vähätellä itseään," Tunnen tuon huilutyypin melkoisen hyvin ja tiedän, miten vaikeata sitä on soittaa. Nuo elektroniset artifaktit ovat aika vempeleitä."
" Katso Hournotteja, nekin ovat pysähtyneet kuuntelemaan sinua. Erikoista, sillä yleensä ne tähän aikaan laulavat sydänmensä kyllyydestä..."
Da katsoi huilumiestä.
" Ehkä on parempi taitaja, että pidät hieman taukoa nyt, sillä jos on postia tulossa, niin postintuojat löytävät parhaiten perille, jos kuulevat lajikumppaniensa laulua."
Huilumies katsoi häkkimiestä.
" Anteeksi en tiennyt," hän sanoi vastaukseksi." Tämä oli niin mukava paikka pysähtyä toviksi ja levähtää vaellukselta."
" Oletko kaukaakin?" Da kysyi.
Huilumies laittoi huiluaan kokoon. Hänellä oli pieni matkareppu maassa vierellään. Nahkainen vahvan näköinen reppu. Kaikenlaista pientä vempainta riippui repun kiinnikeistä.
" Suhteellinen käsite." huilumies sanoi huiluaan astellen jonkinlaiseen pussukkaan ja samalla vilkuillen ohimennen Daan suuntaan. " Mutta jos vaellustani miettii matkana, niin voisi sanoa, että pitkän matkan olen aikojen kuluessa tehnyt."
Ammattikulkuri, Da mietti.
" Soitatko ammatiksesi tuota?" hän sanoi ääneen.
" Ainakin yritän." mies vastasi.
" No siinä tapauksessa minä ja eläimeni olemme kiitollisia, että saimme sinulta lahjan." Da lausui. " Kun päivän postit ovat saapuneet ja olen laittanut omani liikkeelle, niin voi tarjota sinulle lahjaksi jotain syötävää ja juotavaa omassa vaatimattomassa talossani. Jos siis kiinnostaa."
" No kiitos," huilumies sanoi.
" Minua kiinnostaa aina kuulla, mitä muualla maailmassa tapahtuu... tai jos olet vain vaeltanut Laaksossa, niin mitä laaksossa tapahtuu," Da sanoi.
" Mutta kertomukset eivät ole tärkeitä, vaan haluan vain kiittää soitostasi. Näiden muidenkin puolesta, jotka saivat kuulla sitä, mutta eivät pysähtyneet luoksesi." Da teki käden viittauksen pienen kylän raitille.
" On aamu," huilumies sanoi selitykseksi Danin pahoitteluun, että enempää ihmisiä ei ollut tullut miehen soittoa kuuntelemaan," Mutta otan mielelläni vastaan tarjouksesi. En ole vielä syönyt aamiaista ja pohdin juuri mistä sitä saisi."
" Nyt tiedät mistä saa." Da sanoi," Vaimoni tekee kylän parhaita sämpylöitä."
" Kuulostaa hienolta," huilumies virnisti.