Huilu oli Orvatuksen vaatteiden seassa kylpyhuoneessa, josta kaksoistytöt innokkaasti hakivat soitinta aamiaisen jälkeen. Huilu oli nahkaisessa selkärepussa, joka oli tuoksuvan vaatekasan alla ja sai tytöt katsomaan mietteliäästi toisiinsa.
Äiti sai pestä vaatteet oli kaksosten silmissä.

Nahkarepun aukaisu oli kaksosista jännittävä hetki. Huilumies istui nyt seinänvierellä, paksupuisella tuolilla, joka oli kuin kudottu kokoon, isoista puunoksista. Kaksoistytöt istuivat lattialla huilumiehen edessä ja kummatkin olivat taittaneet jalkansa vastakkaiselle puolelle, niin että tyttöjen sirot polvet tulivat esiin puolipitkien hameiden alta ja kauniit sääret katosivat puolittain taakse piiloon. Vanhemmat seisoivat tyttöjen takana.
 Repusta tuli esiin metallin värinen ja hopealta kimaltava pitkä kappale. Kappaleen pinnalla oli pieniä mustia näppäimiä ja mustia säästönipukoita; pikkuista kohikirjoitusta ja yläpinta täynnä neliömäisiä aurinkopaneleita; puhallusnokka ei ollut päässä vaan kyljessä, joten kappale oli lyhytväkäisen l-kirjaimen muotoinen.
" Artifaktihuilu!" kaksoistytöt sanoivat yhteen ääneen.
Huilumies hiveli huiluaan.
" Saanko kysyä yhtä asiaa," hän sanoi nostaen puolinaisesti silmiään ylös huilusta, jota piteli käsissään. Katse liikkui kaksoitytöistä vanhempiin, jotka seisoivat tyttöjen takana.
" siitä vaan," Da ilmoitti tyttöjen takaa.
" Kaikki on aamulla tapahtunut kovin nopeasti. Voisin omistaa teille tytöt seuraavan kappaleen, mutta en tiedä teidän nimiänne."
" Hups!" sanoi vasemman puoleinen kaksostyttö, jolla ei ollut punaista hiusnippua otsalla.
" Minun hölmöyttäni," Na ilmoitti tyttöjen takaa," Joskus vain itsestään selvyydet jäävät."
" Minun nimeni on Kiinta-Lai, lyhyesti vain kaikkien kesken Lai," kertoi äitinsä sanojen päälle oikean puoleinen tyttö, jolla oli punaisia hiuksia otsalla.
" Ja minä olen Liinta-Tai," vasemman puoleinen tyttö sanoi kaksosiskonsa kerrottua oman nimensä," Arvaa minkä on minun kustusmanimeni," tyttö hymyili perään.
Huilumies hymyili myös. Tällä toisella kaksosella oli selkeästi huumoria sielussaan.
Hän vain nyökkäsi vastaukseksi ja nostin huilun noka suulleen.
Hän puhalsi.
Huone täyttyi korvia hivelevään musiikkiin.
Lumoavaan musiikkiin.
Käärmeet luomoutuvat musiikista, joku oli joskus väittänyt, mutta niin ihmisetkin.
Orvatus oli selvästi mies, joka pystyi lumoamaan ihmisiä musiikillaan.
Kun mies lopetti lyhyen ja kauniin sävelmän oli aivan hiljaista.
" Mikä oli tuon kappalleen nimi?" kysyi Lai hengäisten," Kai sillä on nimi?"
" On sillä. Gr'mk-tada vanhalla äidinkielelläni," Orvatus sanoi," Jotain siihen suuntaan kuin 'hetki tähtien keskellä, yksin'."
" Taivaskansan musiikkia," Na sanoi tyttöjen takaa. " Missä olet oppinut soittamaan niitä? Mistä olet saanut tuon soittimen?"
Orvatus laski huilun syliinsä.
" Vanhempani soitivat tällaisia ja opettivat minulle, kauan sitten. Ja kyllä taivaskansan musiikkia. Vanhempani olivat tavallaan heitä... tavallaan." Orvatus sanoi." Mutta en haluaisi pilata surullisilla muistoilla tätä hetkeä." Hän katsoi kaikkia vuoronperään." Minulla on salaperäinen maine. En puhu mielelläni menneisyydestäni, koska tulevaisuus on paljon kiinnostavampaa. Elämä ei ole menneisyyteen jumiin jäämistä. Se ei ole menneisyyden tarinoiden kertomista. Se on tarinoiden kertomista tällä," huilumies taputti laitettaan," ja tulevaisuuden hahmottelua. Joten pyydän että ei enempää, nöyrästi enkä tarkoita pahaa, utelua menneisyydestäni. Menneisyydessäni ei ole mitään pahaa, mutta siellä on paljon asioita, jotka tuottavat surua minulle, kun mietin niitä."
Da tuli tyttöjen takaa esiin, ja löi istuvaa huilumiestä olkapäälle kevyeesti läpäsyttäen.
" Ole rauhassa. Olemme vain turhan uteliaita, mutta ymmärrämme kyllä yskän kun sellainen tulee, vai mitä?" viimeinen oli suunnattu muulle perheelle.
" Aivan," Na sanoi, vaikka tämän kasvoista uteliaisuus selvästi tulvi tulvimalla esiin.
Tyttöjä enemmän kiinnosti huilu.
" Voisimmeko mekin oppia soittamaan tuollaista?" Tai kysyi silmät suurina katsellessaan laitetta Orvatuksen käsissä.
" Jokainen voi oppia soittamaan tällaista," Orvatus sanoi katsoen Taita." Eihän se vaadi kuin harjoittelua."
" Ja pitäisi olla huilu," sanoi Lai ja tökkäisi siskoaan kylkeen.
Huilumies katsoi huiluaan. Katsoi Da:ta.
" Tämä huilu on tekemäni. Osaan tehdä näitä," Hän kertoi. " Olen myös huiluntekijä." Orvatus katsoi Nata," Niin minä olen saanut tämän huilun. Olen tehnyt tämän."
Pieni tauko.
" Kaikki eivät Mustan laakson maailmassa hyväksy näitä laitteita," huilumies sanoi," Kaikki eivät myös hyväksy niiden tekijöitä, joten pyydän, että sanani jäävät teidän tietoonne."
" Tarkoita Jal-Klaania?" Da sanoi.
" Niin pyhien arvojen klaania, se myös tunnetaan tuolla nimellä," Orvatus myönsi.
" Miksi he eivät hyväksyisi huiluntekijöitä," kysyi Tai hämmentyneenä.
"Kulta," Na sanoi tytön takaa,"Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden mielestä vain heidän tapansa ajatella maailmasta on oikea. Jal-klaani on hieman kuten tämän kylän asukkaat. Jal-klaanin mielestä vain vanhoja arvoja pitää noudata tiukasti ja rikkomukset ovat rikoksia."
Na katsoi vierasta.
" Meitä sinun ei tarvitse pelätä, kuten olet huomannut, tämä talo ei täytä perinteisiä arvoja samalla tavalla kuin muut talot tässä kylässä. Me emme ole perinteisten arvojen kannattijien suosikkeja itsekään. Jos Jal-klaani päättäisi käydä tähän kylään, niin me olisimme ensimmäisinä heidän silmätikkujaan, joten tiedämme tuntemuksesi."

Huilumies nyökkäsi.
Hän otti huilun suunsa eteen.
" Kyllä minä tämän soittoa voin opettaa, mutta siihen liittyy aina ehto," hän ilmoitti.
" Mikä se ehto on?" Tai innostui kysymään.
" Kuten sanoin olen sekä soittaja että huilun tekijä. Huilunsoittajaksi pääsee vain tekemällä huilun ensin. Se on ensin opittava." Orvatus nosti huilun suulleen ja soitti uuden kappaleen.
Talo tuntui tanssivan huilun äänen tahtiin.