Talo oli puhdasta hirttä.
Paksua hirttä.
Hirttä, jota sai metsän komeimmista havuista; niistä, jotka kasvoivat laakson ylärinteellä. Väriltään talo oli valkea, joka oli pientä eroa muiden talojen väriin. Punertavanruskea, joka oli talojen yleisväri, oli helppo luoda läheisen luonnon tuotteista; valkea väri piti tilata kauempaa, sillä se vaati teollista osaamista. Tässä kylässä vältettiin teollisia menetelmiä ja oltiin enemmän perinteiden armoilla.

Ei aivan kaikessa, mutta useimmissa asioissa.
Miksi?

Kylän asukkaat olivat perillisiä suorassa polvessa taivaalta tulleista uudisraivaajista, jotka olivat kokeneet, miten maailma voi tuhoutua teknologian käsissä. Asukkaat olivat vannoneet kuten useimmat mustan laakson asukkaat pitäytyvänsä perinteisissä arvoissa niin pitkään kun vain se oli mahdollista elämässä. Ja tuota sääntöä noudatettiin.

Pienin poikkeuksin.

Turhamaisuus oli houkuttanut Dan vaimon haluamaan talonsa värin valkoiseksi. Kun kerran valkoinen väri oli mahdollista tilata- vastasihan mies sentään postista- niin tilaisuus oli käyttettävä hyväksi. Toki tempaus oli aiheuttanut jurputusta kylässä, mutta Dan vaimo oli itsetietoinen nainen. Hän ei muiden pölinöistä välittänyt. Ei edes kylän vanhimman, joka yritti selittää perinteiden merkitystä jossain kyläkokouksessa naiselle.
Dan vaimo oli kotoisin vapaamielisemmältä poukamalta Mustan laakson ulkopuolelta ja ei herännyt kylän vanhoihin arvoihin yhtä halukkaasti kuin muu Musta laakso väki.
Talo oli valkean värinen.
Sillä sipuli.

Ajan kuluessa pikku kärhämä unohtui. Dan vaimo oli kova tekemään työtä ja oli monessa asiassa hyödyksi kylälle.
Ystävyys peittää monia haavoja.
Ja lapset ovat silta moniin yhteisiin asioihin.
Ainakin naisten välillä. Ja pahimmat riidat tasoittuvat nimenomaan naisten ystävystyessä. Sillä mikä on kamalampaa kuin naisten kateus toisistaan.

Dan vaimon nimi oli Silv'Na. Nimi joka lyhentyin yhteen tavuun, eli Na.
Huilun ääni oli herättänyt aamulla Dan ja Nan kaksi lasta. Pienet kaksoistytöt, joiden silmät olivat terävät ja mielet vieläkin terävämmät. Nämä olivat leikkineet aamiaispöydän äärellä, kun isä lähti häkeille päin hoitamaan päivän postia.
Talo oli näiden kahden lapsen rakas temmellyskenttä. Se oli paikka, jonne raahata kaikki lähitalojen lapset tarvittaessa katsomaan kaksosten järjestämiä näytelmäesityksiä.
Talolla oli monta tehtävää.
Se oli näytelmien tyysija.
Se oli Postin koti.
Se oli uutteran naisen asunto.
Se oli Dan vanhempien muisto; vanhempien, jotka olivat kuolleet onnettomuudessa laakson rinteellä joitakin vuosia aikaisemmin.

Sellaiseen taloon oli kutsuttu Huilunsoittaja sinä aamuna. Sellaiseen taloon aikoi talon isäntä viedä sarkapukuun pukeutuneen herran maistamaan aamiaista ja kertomaan huilun saloista - ja...
Ja tutustumaan kahteen kaksoseen, jotka varmasti hullaantuisivat soittimesta. Niitä kahta kiinnosti kaikki, joka liittyi jollain tavalla esiintymiseen.
Sana esiintyminen vei kaksosten huulet hymyyn.
Sana musiikki sai kaksostytöt lallattelemaan.

Dan piti lapsistaan, kun nämä olivat hyvällä tuulella.
Vaimo oli myös mukava, kun oli hyvällä tuulella.
Huonojakin päiviä oli, mutta tänään...
Tänään oli hyvä päivä.